sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Cateringkokki503 semifinaalit Ammattiopisto Tavastiassa

Tiistaina 24.1. Hattelmalantie 8 alakerran kaksi opetuskeittiötä oli varattu semifinalistien käyttöön. Semeihin piti tulla neljä paria, mutta yksi pari joutui perumaan.
Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymästä, Kiteeltä ja Lieksasta, oli kaksi paria ja kolmas pari oli Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistosta.
Tuomareita oli neljä, kaksi oppilaitoksesta ja kaksi työelämästä.

Aamu alkoi klo 7.30 ilmoittautumisella ja aamiaisella ja pukeutumisella keittiöasuun. Virallisten avausanojen ja esittelyjen jälkeen tutustuttiin keittiöön 20 minuuttia ja sen jälkeen olikin vuorossa tulevan kahden ja puolen keittiötyötunnin suunnittelu ja aikataulutus annettujen ohjeiden ja menun mukaisesti. 
Ruokalista:
Alkuruoka
Palsternakkasosekeitto (resepti liitteenä)
Patonki (resepti liitteenä)

Pääruoka:
Pienet broilerimurekkeet (resepti liitteenä)
Ohratto (resepti liitteenä)
Ratatouille (resepti liitteenä)
Mustaherukkainen valkosuklaamousse ja granola (resepti liitteenä)

Delikahvion vitriinituote:
Lounassalaatti (resepti liitteenä)

Palsternakkasosekeitto kypsennetään ja viedään tarjolle GN ½ -65mm vuoassa.
Pienet broilerimurekkeet kypsennetään ja viedään tarjolle GN 1/1-65mm vuoassa.
Ohratto kypsennetään ja viedään tarjolle GN 1/1-65mm vuoassa.
Ratatouille kypsennetään ja viedään tarjolle GN ½ -65mm vuoassa.

Mustaherukkainen valkosuklaamousse ja granola laitetaan tarjolle semifinaalijärjestäjän määrittämissä annosmaljoissa.
Lounassalaattiannos laitetaan tarjolle semifinaalijärjestäjän määrittämissä lautasissa.
 
Suunnittelu ja toteutus
1.    Muuntakaa ruokaohjeet annetulle asiakasmäärälle.
2.    Merkitkää rastilla ruokaohjeisiin, mille erityisruokavalioille ruokalaji soveltuu.
3.    Tehkää itsellenne työsuunnitelma ja ajoitus ruokaohjeisiin.
4.    Toteuttakaa lounas ja lounassalaattiannokset. Toteuttakaa omavalvonta.
5.    Laittakaa esille neljä lounassalaatti-, alkuruoka-, pääruoka- ja jälkiruoka-annosta. Annokset tulee olla valmiina ohjeen mukaisena aikana.
6.    Kun kaikki annokset ovat valmiit, kilpailuavustajat vievät niistä tuomareiden arvioitavaksi kolme ja yhden annoksen esittelypöytään.
7.    Kilpailijat siirtävät loput ruoat jäähdytykseen tarjoiluastioissaan. Sen jälkeen kilpailuavustajat huolehtivat ruoat semifinaalipaikkakunnan ohjeiden mukaisesti.
8.    Huolehtikaa oman työpisteenne ja työvälineiden puhtaanapidosta, aikaa 20 minuuttia. Keittiön tulee olla siisti, kun työskentely lopetetaan.


Suunnittelu käynnissä
 Keittiötyöskentelyn aikataulu:
Pari        Koko työaika     Annokset esillä    Jälkityöt keittiössä

A pari     9.40 – 12.10                12.10        12.10 – 12.30
B pari     9.50 – 12.20                12.20        12.20 – 12.40
C pari    10.00 – 12.30               12.30        12.30 – 12.50

Alla on muutamia kuvia keittiötyöskentelystä. 
A-pari starttasi ensin.

 
 

Kymmenen minuutin päästä oli B-parin vuoro.
 

Ja viereisessä keittiössä työskenteli C-pari.
 
 
 Jokaisella parilla oli oma Ammattiopisto Tavastian määräämä assistentti.
Tässä heistä kaksi: Roope ja Tiia.

Yleisö ja valmentajat näkivät valmiit annokset aikataulun mukaisesti, mikäli pari oli aikataulussa.
Klo 12.10
 Klo 12.20
 Klo 12.30
Tuomareille kolme annosta, joita he arvioivat ja maistelivat.


Keittiön siivouksen jälkeen semifinalistit pääsivät itse lounaalle.
Kilpailun lopuksi oli vielä teoriakoe, 30 minuuttia.
Lopuksi jokainen pari valmentajineen sai tuomareiden palautteen ja päätöskahvin yhteydessä kerrottiin mikä pari jatkaa Helsingin finaaliin. Mitä mieltä itse olet, jos katsot ainoastaan annoksia? Tuomarit arvioivat mm. suunnittelun, keittiössä työskentelyn, annosten ulkonäön, rakenteen, maun + paljon muuta ja teoriakokeen. Kaikista niistä kertyi pisteitä. Max pistemäärä oli 100.

Käy tutustumassa Taitaja2017 -sivuihin.
Helsingin finaaliin lähti A-pari Kiteeltä. ONNEA!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Amis Namis -kioski


Ammattiopisto Tavastian A-rakennus hiukan eri kuvakulmasta kuin normaalisti. Kun kulkee tätä kautta sisään tulee suoraan pääaulaan, joka näkyy alla olevassa kuvassa.
Kuva on otettu koulupäivän jälkeen, jolloin rakennus on jo hiljentynyt.
 A-rakennuksessa on mukavasti kuutioita, kauniita yksityiskohtia ja paljon lasia.
 Kasvit ovat myös aitoja.
 Kioski Amis Namis sijaitsee alakerroksessa. Myynnissä on kahvia ja muita kuumia juomia, virvokkeita, täytettyjä sämpylöitä ja mm. rahkavälipaloja ja makeisia. 
Osaston A-rakennuksen alakerran opettajahuoneen ovi näkyy kuvassa sydämillä koristeltuna. Sydämet jäivät oveen ensimmäisestä "Onnellinen oppilaitos" -teemaviikosta muutama vuosi sitten.

Hyvää alkanutta vuotta 2017 teille kaikille! Katsotaan minkälainen vuosi tästä muodostuu.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Merja